(Tähän kohtaan tulee kuvia näistä aiheista.)

Omatekoiset pehmeät lelut olivat lapsille yhtä mieluisia kuin kaupasta ostetut. On paljon omatekoisia leluja, joista ei ole valokuvia. Muistan apinan, jolla oli hyvin pitkät raajat jostain tiilenruskeasta raidallisesta PMK:n designkankaasta ja violetin liinaharjaisen hevosen, jolla ratsastettiin lastenhuoneessa vuosikaudet. Oli seinätaulu, jossa oli junanvaunut, joista kurkisteli eläimiä. Käsinukkeja tehtiin myös, sillä esitimme mieheni kanssa mielellään lapsille ja heidän ystävilleen nukketeatteria. Niitä pitäisi olla tallella.

Sitten olivat rooliasut. Täällä on kuva tyttären prinsessa-asusta ja kuopukselle tehdystä pelleasusta, jota hän piti kuukausikaudet ja jota hän halusi käyttää yölläkin. Esikoiselle tehtiin musta Batman-viitta mustasta vuorikankaasta ja hänen leluapinalleen kiiltävä turkoosi avaruusasu ja pojalle itselleen reppu apinaa varten, jonka hän aikoi ottaa mukaan Italian matkalle, mutta tajusi sitten, miten raskas apina oli.

Eräänä vuonna tein koko syksyn nukenvaatteita tyttäreni Barbielle. Niitä kertyi iso kenkälaatikollinen.

Tämä kaikki oli minusta hauskaa, kuin uusi lapsuus. Olin yli kymmenen vuotta kotiäiti lasten ollessa pieniä. Se oli minun 60- ja 70-lukuani. Lasten lelujen ja vaatteiden valmistamien oli yksi tapa harjoittaa luovuutta. Kanadaan muutettuamme olimme lasten kanssa käymässä New Yorkissa ja  Fifth Avenuella, ja  hienoimmassa lelukaupassa myytiin samantyyppisiä rooliasuja, kuin ne joita olin tehnyt lapsilleni. Ihmettelimme niiden kalliita hintoja.