39349.jpg

(23.10-.2005)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Läksimme tänään sateesta huolimatta iltakävelylle. Tuntui siltä, että piti laittaa jotain ylimääräistä lämmintä hartioiden ja selän suojaksi. Koska olen allerginen villallekin nykyään, käytän sitä enää harvoin.

Villatakki tuntui liian paksulta. Mutta sitten muistin, että meillä on juuri täydellinen vaate tällaiseen tilanteeseen: vihreä villaliivi. Se on käsinkudottu ja siinä on hienot kupariset napit. Se on kuulunut miniäni isoisälle, jota en ehtinyt koskaan tavata, mutta josta olen kuullut kerrottavan monesti.

Perhe on tärkeä quebeciläisille, ja nimenomaan perhe laajennetussa mielessä, niin että siihen kuuluvat myös avioliiton kautta sukulaisiksi tulleet. Ehkä tämä on ominaista nimenomaan katolisille suvuille. Niinpä kun tämä isoisä kuoli, hänen vaatteitaan annettiin lähisukulaisille. Mieheni sai tuon kauniin villaliivin. Hän on pitänyt sitä muutaman kerran, mutta taidan omia sen itselleni. Villassa on jotain hyvin ystävällistä, varsinkin kun siitä tehty vaate on jonkun läheisen henkilön tekemä tai kuulunut jollekin läheiselle henkilölle tai jopa jollekin, joka on läheinen minun läheiselleni.