Kuva: Matti Amnell

Florewood Plantation on amerikkalainen ulkomuseo, jossa esitellään 1800-luvun elämäntapaa aikana, jolloin oli vielä orjuutta.  Lisää valokuvia Pohjois-Amerikasta ja muualta Matin Flickrissä.

Loppiaiskoriste on 1970-luvulta. Lasin alla oleva liina on paljon vanhempi. Miniäni isoäiti Victoria Chevalier sai sen häälahjaksi New Yorkista. Tämän on täytynyt tapahtua 1920-luvulla, sillä Victoria kuoli viime vuoden alussa 95-vuotiaana Quebecissä. Hän oli hyvin energinen ihminen, mm osti uuden auton 90-vuotiaana. Hän kävi 85-vuotiaana Suomessa ja Suomen naapurimaissa ja oli energisempi kuin monet meistä nuoremmista. Olemme saaneet muistoksi Victoriasta pitsiliinan ja kauniin kahvikuppiparin, sekin Victorian nuoruuden ajoilta.

Suomalaiset keksivät hirsimökin ja veivät keksintönsä Amerikkaankin, kuten Kemppinen tänään  kertoo. Amerikkalaiset keksivät hirsimökkitäkin, joka tunnetaan paremmin nimellä Log cabin quilt. Kuvassa vasemmalla minun tekemäni log cabin quilt, oikealla broken star, tämän blogin symboli.

Colleen Mooren nukketalo, Chicago, Museum of Science and Industry. Kuva: Anna Amnell

Mykän filmin tähti Colleen Moore oli jo lapsena kiinnostunut nukketaloista. Kun hänestä tuli filmitähti, hänen isänsä rohkaisi häntä hankkimaan unelmiensa nukketalon. Tämän satulinnan rakentaminen alkoi vuonna 1928. Työssä oli mukana ammattilaisia Hollywoodista ja Kiinasta. Yhteensä 700 henkeä oli rakentamassa sitä. Colleen Mooren nukketalo teki suuren vaikutuksen myös meidän perheeseen, kuten kuvasta voi nähdä.

Colleen Moore/Wikipedia 

Shaker Village of Pleasant Hill -museokaupasta ostettu pannulappu

Oli eräs lomamatkoistamme Yhdysvalloissa. Käytimme opaskirjana Amerikan autoklubin kirjoja, joita oli tehty kustakin osavaltiosta. Olimme ajamassa jossain Kentuckyssa, kun esikoinen, joka istui isänsä vieressä kartanlukijana, sanoi:  - Hei, kohta tullaan paikkaan, jonka kohdalla on tähti. Mikähän tämä on?

Se oli merkittävä pysähtyminen, vaikka ei kuulunut alkuperäiseen matkaohjelmaamme. Kirjoitin shaker-kulttuurista ensimmäisen lehtijuttuni Kotilieteen ja yleensäkin Suomeen Pohjois-Amerikasta. Valokuvat oli ottanut poikani kameralla, jonka hän oli saanut high school-graduation -lahjaksi samana keväänä.

Tallennan myöhemmin koko Shaker-artikkelin Amerikka-blogiini.

Amerikassa oli koulussa vapaavalinnainnen oppiaine nimeltä "crafts". Opettelimme kaikkia mahdollisia menetelmiä: linoleumitöitä (painoimme kukin postikortin), talon pienoismalleja, kuparintaontaa, nahkatöitä, piirtämistä, maalaamista. Otin lisäksi maalaustunteja yksityisesti.

Teimme koulussa myös mosaiikkia pahvinpaloista. Tämä työ on ihmeen kaupalla säilynyt vuosikymmeniä.

Kun olin vaihto-oppilaana Montanassa, sain eräältä mieheltä lahjaksi palan nahkaa. Hän oli ampunut itse kauriin. Nahanpala seisoi monta vuotta käyttämättömänä, kunnes tein siitä cow-boy -liivin tyttärelleni. Sitä käytti myös nuorempi poika. Liivi on yhä tallella.

Olen saanut tämän tyynyn lahjaksi. Sen malli on "katedraalin ikkuna". Tyynyn on tehnyt iäkäs torontonsuomalainen nainen.

Pennsylvania Dutch ei tarkoita Pennsylvaniassa asuvia hollantilaisia, vaan amerikkalaisia, joista suurin osa on alkujaan saksalaisia (Deutsch). Näkyvimpiä heistä ovat

Ihastuin Torontossa myyjäisissä suuren parisängyn peitteeksi tarkoitettuun tikkitäkkiin, joka oli kauttaaltaan koristettu sinisillä, vihreillä ja lilanvärisillä ristipistoilla. Täkin tehnyt iäkäs nainen kertoi ommelleensa vuoden ristipistoja ja toisen pienenpieniä tikkauksia, jotka kulkivat täkin poikki muodostaen timantinmuotoisia kuvioita.

Keskelle oli ommeltu talo ja sen ympärille puita, kukkia ja lintuja, kaikki tyyliteltyinä Pennsylvania Dutch -kulttuurin mukaisesti. Mallin nimikin oli Pennsylvania Dutch. En voinut vastustaa tuota käsityötä. Niinpä tilasin pakkauksen, johon sisältyivät ohjeet, kangas johon malli oli painettu, langat, taustakangas ja väliin tuleva pehmuste.

Ompelin ristipistot kahdessa kuukaudessa. Sitten työ jäi kesken, sillä meillä ei ollut yhtään huonetta, johon olisin voinut laittaa tikkaamistelineen seisomaan kuukausiksi. Ristipistotyö oli vuosikausia keskeneräisenä silkkipaperiin käärittynä vaatekaapin ylähyllyllä. Sitten olimmekin yhtäkkiä muuttamassa takaisin Suomeen.

Mieheni vei täkin tikattavaksi erääseen käsityöliikkeeseen. Työn teki joukko mennoniittanaisia, jotka asuivat Toronton lähellä pienessä kylässä. Heiltä tikkaaminen sujui nopeasti, sillä heitä oli tusinan verran työssä. Näin täkki oli mennyt hetkeksi juurilleen.

Kun katselen tuota seinällä riippuvaa kahden ja puolen metrin korkuista ja kahden metrin levyistä ristipistotyötä, en oikein jaksa uskoa aina, että tein sen itse. Joskus ihminen ylittää itsensä - vaikkapa vain ristipistoilla.

Tämä kirjoitus on siirretty tänne Blogger-käsityöblogistani: Ylitin itseni ristipistoilla 8.8.2005

"Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.

Mut jostain takaa aikojen menneitten

yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen

sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.

Kuva kaikkein kaunein mieleeni heijastuu:

tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,

takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

- -

On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa

ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri."

Kaarlo Sarkia, Lapsuuden joulu. 1977

Välilevynpullistuma tutustutti minut Amerikan naisten käsityökulttuuriin

Minusta piti tulla tutkija Kanadassa. Ensimmäisenä syksynä lasten lähtiessä kouluun istuuduin olohuoneen pöydän ääreen edessäni paksu pino reikäkortteja. Aioin tutkia lapsen asemaa intiaani- ja inuityhteisössä. Olin sopinut aiheen paikallisen yliopiston kanssa.

Eräänä päivänä selkääni vihlaisi,kipu ulottui jalkaan asti ja yltyi hirvittäväksi. Tunsin olevani kuin sotilas, joka pomppii taistelukentällä yhdellä jalalla toisen jalan tynkää raahaten. En ollut tuntea itseäni peilistä. Kasvoni olivat tuhkanharmaat.

Lääkäri määräsi minut pitkään vuodelepoon. Sain kovia särkylääkkeitä. Jossain välissä todettiin sairaalassa iso välilevynpullistuma. En pystynyt pitämään edes kirjaa kädessäni. Mieheni toi minulle kaupasta painoltaan kevyintä mahdollista luettavaa. Pienessä kaivoskaupungissa, jossa asuimme silloin, ei ollut paljon valinnanvaraa. Kevyitä ja halpoja olivat käsityölehdet. Niitä oli paljon.

Sillä tavalla tutustuin amerikkalaiseen käsityökulttuuríin. Sängyn viereen kertyi pino lehtiä tilkkutäkeistä, ristipistoista, merkkausliinoista, punotuista matoista.

Amerikkalainen quilt
oli uusi keksintö

Olinhan minä tehnyt käsitöitä Suomessakin: ristipistoja, koruompeleita, ommellut vaatteita ja tehnyt tilkkutäkkejäkin. Mutta amerikkalainen quilt on oma erityinen lajinsa. Siinä yhdistyvät kaksi ikivanhaa käsityön muotoa: tilkkutyöt ja tikkaustyöt. Se on Amerikan uudisraivaajanaisten lahja kulttuurille. Köyhyyden keskelläkin luotiin kauneutta.

Kun parannuin, aloin kokeilla kaikkea mahdollista. Ensimmäisen tilkkutäkin tikkauksen tein vielä vuoteessa maaten. Sen nimi oli hirsimaja (log cabin). Jossain vaiheessa haaveilin tulevani tilkkutäkkien tekijäksi.

Hirsimajatäkin aineksista jäi tähteeksi palasia. Niistä syntyi Broken Star, jonka kuva koristaa tätä blogia. Tein sen lahjaksi miehelleni, joka sai uuden työpaikan ja pääsimme muuttamaan Torontoon.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että täkissä on perusteellinen virhe. Koska en ollut leikannut palasia täsmälleen samankokoisiksi, tähteen ei tullutkaan kahdeksaa sakaraa. Se on todellinen broken star, symboli elämän epätäydellisyydestä.

Tässä voit nähdä hienoja Amish-quilttejä, joissa on Broken star -malli.

 Amish vaatteita täällä. Amishit ovat taitavia tilkku- ja tikkaustöiden tekijöitä. He sanovat, että vain Jumala on täydellinen, siksi he jättävät aina muutoin täydellisiin quiltteihin virheen.