Välilevynpullistuma tutustutti minut Amerikan naisten käsityökulttuuriin

Minusta piti tulla tutkija Kanadassa. Ensimmäisenä syksynä lasten lähtiessä kouluun istuuduin olohuoneen pöydän ääreen edessäni paksu pino reikäkortteja. Aioin tutkia lapsen asemaa intiaani- ja inuityhteisössä. Olin sopinut aiheen paikallisen yliopiston kanssa.

Eräänä päivänä selkääni vihlaisi,kipu ulottui jalkaan asti ja yltyi hirvittäväksi. Tunsin olevani kuin sotilas, joka pomppii taistelukentällä yhdellä jalalla toisen jalan tynkää raahaten. En ollut tuntea itseäni peilistä. Kasvoni olivat tuhkanharmaat.

Lääkäri määräsi minut pitkään vuodelepoon. Sain kovia särkylääkkeitä. Jossain välissä todettiin sairaalassa iso välilevynpullistuma. En pystynyt pitämään edes kirjaa kädessäni. Mieheni toi minulle kaupasta painoltaan kevyintä mahdollista luettavaa. Pienessä kaivoskaupungissa, jossa asuimme silloin, ei ollut paljon valinnanvaraa. Kevyitä ja halpoja olivat käsityölehdet. Niitä oli paljon.

Sillä tavalla tutustuin amerikkalaiseen käsityökulttuuríin. Sängyn viereen kertyi pino lehtiä tilkkutäkeistä, ristipistoista, merkkausliinoista, punotuista matoista.

Amerikkalainen quilt
oli uusi keksintö

Olinhan minä tehnyt käsitöitä Suomessakin: ristipistoja, koruompeleita, ommellut vaatteita ja tehnyt tilkkutäkkejäkin. Mutta amerikkalainen quilt on oma erityinen lajinsa. Siinä yhdistyvät kaksi ikivanhaa käsityön muotoa: tilkkutyöt ja tikkaustyöt. Se on Amerikan uudisraivaajanaisten lahja kulttuurille. Köyhyyden keskelläkin luotiin kauneutta.

Kun parannuin, aloin kokeilla kaikkea mahdollista. Ensimmäisen tilkkutäkin tikkauksen tein vielä vuoteessa maaten. Sen nimi oli hirsimaja (log cabin). Jossain vaiheessa haaveilin tulevani tilkkutäkkien tekijäksi.

Hirsimajatäkin aineksista jäi tähteeksi palasia. Niistä syntyi Broken Star, jonka kuva koristaa tätä blogia. Tein sen lahjaksi miehelleni, joka sai uuden työpaikan ja pääsimme muuttamaan Torontoon.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että täkissä on perusteellinen virhe. Koska en ollut leikannut palasia täsmälleen samankokoisiksi, tähteen ei tullutkaan kahdeksaa sakaraa. Se on todellinen broken star, symboli elämän epätäydellisyydestä.

Tässä voit nähdä hienoja Amish-quilttejä, joissa on Broken star -malli.

 Amish vaatteita täällä. Amishit ovat taitavia tilkku- ja tikkaustöiden tekijöitä. He sanovat, että vain Jumala on täydellinen, siksi he jättävät aina muutoin täydellisiin quiltteihin virheen.